Urheilu auttoi Ivania hyväksymään itsensä

Ivan Glazyrin asuu Talgarissa Kazakstanissa. Hänellä on synnynnäinen niveljäykistymäsairaus, joka vaikuttaa molempiin yläraajoihin.

Kuten monilla vammaisilla nuorilla, koulukiusatulla Ivanilla kesti pitkään hyväksyä itsensä. Varsinkin ammattimaiseksi kääntynyt uintiharrastus auttoi häntä paljon, niin fyysisesti kuin henkisesti. Toistaiseksi yliopisto-opiskelu onkin väistynyt urheilun tieltä.

– Tajusin, etten halua sääliä itseäni ja odottaa muiden apua tai hyväksyntää.  Opin kääntämään pilkankin huumoriksi ja äkkiä ympäristönkin asenteet muuttuivat, Ivan kertoo.

– Tietysti minulla on aina ollut ystävieni ja sukulaisteni tuki. Lisäksi positiivinen ajattelu ja urheilu ovat todella auttaneet minua eteenpäin elämässä!

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Ivan Glazyrin

 

 

Aigel rohkaistui kesäleirillä

Aigel Kaliyeva osallistui vammaisten naisten kesäleirille ensimmäisen kerran vuonna 2017. Puhevammansa takia hän oli aluksi yksinäinen, eikä uskaltanut kommunikoida muiden kanssa. Hän kuitenkin rohkaistui hiljalleen, alkoi keskustella ja kysyä kysymyksiä. Kuinka ollakaan, leirin viimeisinä päivinä hän puhui jo estottoman pulppuilevasti ja vietti iloisena aikaa uusien ystäviensä kanssa.

Seuraavina vuosina Aigel kouluttautui ja pääsi ensin harjoittelijaksi ja sitten töihin Bridges-hotelliin Kirgisian pääkaupungissa Biškekissä. Hotellin henkilökunnalla on Aigelista vain hyvää sanottavaa.

Aigel on edelleen mukana myös vammaisjärjestö Ravenstvon toiminnassa ja hänellä on paljon ystäviä niin leireiltä, koulustaan kuin työpaikaltaan.

Kuten Aigel itse sanoo: ”Olen hyvin onnellinen, että löysin vammaisaktivistit Gulmira Kazakunovan ja Seinep Dyikanbaevan. Ravenstvo auttoi minua muuttamaan elämäni.”

Aigel Kaliyeva

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

”Vammaisen on pakko olla innovatiivinen!” 

Teksti ja kuva: Sanni Purhonen

Viime marraskuussa Suomessa vieraillut sosiaalityöntekijä ja aktivisti Jane Kihungi tekee töitä vammaisten naisten aseman parantamiseksi Keniassa 

Jos minun pitäisi kuvailla itseäni tuntemattomille, ensimmäiseksi sanoisin, että olen ylpeä vammainen kenialainen. Olen selvinnyt monista haasteista. Olen äiti. Nykyisin jo aikuinen poikani Kenneth on insinööri. Hän on auttanut minua paljon, esimerkiksi rakentamaan kotiani esteettömäksi. 

Sairastin polion 5-vuotiaana. Lapsena minulla ei vielä ollut kauhean vaikeaa vammani kanssa ja perheeni hyväksyi minut sellaisena kuin olen. Kouluun en kuitenkaan aluksi mennyt. Sitten vuotta nuorempi pikkuveljeni sanoi, ettei hän mene enää kouluun, jos en pääse mukaan. Eli menin kouluun veljeni ansioista! Sittemmin äitini totesi, että koulutus tulee olemaan aviomieheni ja ruokkimaan minut. Minua ei ole koskaan kosittu, joten tavallaan se on totta. 

Aloin oikeastaan kokea kunnolla syrjintää vasta nuorena aikuisena. Halusin sairaanhoitajaksi tai opettajaksi, mutta mikään koulu ei huolinut minua vammani vuoksi. Minua pidettiin hyödyttömänä, vaikka olisin voinut tehdä paljonkin. Kykyjäni ei nähty. En halua muille naisille käyvän samoin, siksi teen nykyistä työtäni perustamassani Women Challenged to Challenge -järjestössä. 

Naisilla ei useinkaan ole Keniassa omaa ääntä, edes vammaiskontekstissa. Äänessä ovat vain miehet. Vammaisetkin miehet voivat naida kenet haluavat. Naisilla ei ole samoja vaihtoehtoja. Meillä on kyllä erillisiä naiskomiteoita, mutta miehet vaikuttavat kaikkialla yhteiskunnassa. Nainen on kuitenkin konkreettisesti se, joka on vaikkapa raskaana. Lääkärit eivät ymmärrä vammaisuuteen liittyviä erityiskysymyksiä ja naiset jäävät yksin. 

Kukaan ei esimerkiksi kertonut eräälle tapaamalleni vammaiselle naiselle miten imettää. Minä sitten neuvoin häntä, koska vammani on samankaltainen kuin hänen. Sanonkin aina, että vammaisen on pakko olla innovatiivinen! 

Toinen ongelma on, että naisia steriloidaan luvatta. Seksuaalisuutta ei selitetä, joten se kohdataan valitettavasti esimerkiksi hyväksikäytön tai väkivallan kautta. Monia naisia syrjitään ja piilotellaan perheissään. Varsinkin kehitysvammaisia saatetaan jopa hylätä erityiskouluihin vähät tavarat paperikassissa. Viittomakieltä ei osata. Yksi tapaamani kuuro nainen nielaisi lääkäriltä saamansa tabletin, jota ei ollut tarkoitus nauttia sisäisesti. Onneksi häntä ehdittiin auttaa ajoissa. 

Jane Kihungi

 

Vammaiset naiset voimaantuvat yhdessä 

Keniassa on vielä paljon tehtävää vammaisten aseman parantamiseksi ylipäänsä. Yritämme opettaa yleisiä järjestöjä inklusiivisiksi. Vammat tulisi tunnistaa paremmin jo varhain, että ihmisiä voidaan auttaa. Infrastruktuuri ei ole saavutettavaa, joten erityskoulut ovat monesti vammaisen lapsen ainoa vaihtoehto, vaikka vanhemmat eivät niin haluaisikaan. Lisäksi tytöille tulisi opettaa seksuaalisuudesta kaikki tarpeellinen tieto, jotta he voivat hyväksyä itsensä. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöt ovat vielä hyvin hiljaisia. 

Kaupunkien ja maaseudun tai kylien naisten ero on maassamme suuri. Kylässä saattaa olla käytössä oma viittomakielensä eikä virallinen kieli. Järjestömme työskentelee enemmän maaseudun naisten kanssa. Neuvoimme erästäkin naista, joka ei ollut koskaan aiemmin kulkenut bussilla, tulemaan Nairobiin. Aluksi hän ei uskaltanut syödä edes hotellilla tarjolla olevaa ruokaa eikä halunnut näyttää kellekään vammautunutta kättään. Hän kuitenkin voimaantui muiden naisten tapaamisesta ja näyttää nyt vammansa ylpeästi! 

Olen ensi kertaa Suomessa ja kokemus on ollut jännittävä. Täällä on hyvät palvelut ja kaikki on toiminut hienosti. Täällä on helppo saada taksi! Kansainvälinen työ on vammaisliikkeelle tärkeää ja haluaisin jatkossakin tehdä yhteistyötä Suomen kanssa.” 

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

Niginasta tuli muotisuunnittelija

Nigina Ikramova on ollut jo useita vuosia tadzikistanilaisen Ishtirok-järjestön aktiivi. Hän haluaa näyttää, että vammaisissa naisissa on tarvittava potentiaali aktiivisiksi ja menestyneiksi yhteiskunnan jäseniksi. Vammaisuuteen liittyy hänen mukaansa usein myös stereotypia, jonka mukaan vammainen nainen ei voisi olla viehättävä.

Ikramova on kiinnostunut muotisuunnitteluta ja hän osallistuikin Tadzikistanin muotiviikoille Dushanbessa vuonna 2019.  Hänen tadžikki-kansallispukuja, identiteettiä ja sen monimuotoisuutta esittelevä mallistonsa sai tilaisuudessa runsaasti huomiota. Suunnittelijalle osoitettiin suosiota seisaaltaan.  Myös vaatteita esittelevät mallit olivat vammaisia. Mallistoa kiitettiin hienostuneisuudesta ja omaperäisyydestä ja Ikramovaa hänen periksiantamattomasta työstään.

“Katsokaa minua, työtäni ja aktiivisuuttani. Älkää katsoko vammaani. Niin voitte nähdä sieluni ja lempeyteni. Katsokaa kauneuttani”, Ikramova totesi puhuessaan yleisölle.

Nigina Ikramova

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

 

Radmila on onnellinen äiti

Muistatteko Radmila Trotsenkon, kazakstanilaisen vammaisen naisen, joka tuli raskaaksi ja päätti pitää lapsensa lääkärien epäilyistä huolimatta? Iloisia uutisia – nyt Radmila on onnellinen äiti!

Kazakstanin suurimmassa kaupungissa Almatyssa asuva Radmila unelmoi äitiyden lisäksi opiskelusta ja hyvän ammatin saamisesta. Itsenäisen elämän koulutus ja muiden vammaisten naisten tuki on tuonut hänet lähemmäs haaveitaan. Keskustelut vammaisten ystävien kanssa auttoivat lieventämään myös äitiyteen liittyviä pelkoja ja kantamaan vastuuta itse, kun lääkäreiltä ei perheelle tukea herunut.

Vaikka Radmilan tie äidiksi ei ollut helppo, hän on tyytyväinen, että piti päänsä.

”Suurimmat esteet äitiydelle olivat lopulta omia pelkojani. On vain suunniteltava asiat huolella. Lopulta kaikkiin vaikeuksiin löytyy aina jokin ratkaisu tai vaihtoehto”, hän kertoo.

Radmila Trotsenko

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

 

Svetlana on loistava asiakaspalvelija

Teksti ja kuva: Veera Pensala

Svetlana Busygina kertoo 

Olen töissä kirjastossa ja valmistunut yliopistosta. Olen täysin sokea. Täällä Kazakstanissa ihmiset joskus kysyvät, miten voin olla töissä kirjastossa, jos olen näkövammainen. Kerron, että jos osaa työnsä hyvin, niin kyllä se onnistuu. Pärjään jopa niin hyvin, että tullessaan seuraavan kerran takaisin kirjastoon nämä samat ihmiset haluavatkin palvelua juuri minulta!” 

Svetlana Busygina

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

 

”Vammaisen ei ajatella olevan hyvä vaimo”

Shamsizoda Najminisso kertoo:

”Vammani on piilossa oleva, sitä ei näe päällepäin. Aivoistani on leikattu osa 15-vuotiaana, eikä kehoni osaa säädellä lämpötilaa. Tarvitsen siksi ympärilleni paljon erilaisia asioita. Minulla on jatkuva lääkitys – 17 pilleriä päivässä – lisäksi tarvitaan vessa ja vettä ja sopivanlämpöinen ympäristö. Se kaikki vaikuttaa kehoni lämpötilaan.

Olen kotoisin Tadzhikistanin maaseudulta, missä ajatellaan yhä, että vammainen nainen ei voi olla hyvä vaimo tai hyvä äiti. Miehet haluavat edelleen naisen, joka tekee paljon työtä kotona. Minulle tämä yhtälö on vaikea, sillä teen paljon töitä Ishtirok-järjestössä. Ennen vammaisuutta elin tosi liikkuvaa elämää, tanssin, kuljin ulkona ja harrastin paljon liikuntaa. Vammaisuus rajoittaa sitä, mitä nyt voin tehdä. En voinut käydä enää normaalisti kouluakaan. Kävin kuitenkin etäkoulua kotoa käsin.”

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

Shamsizoda Najminisso

Anna oppi olemaan vahva ja rohkea

Teksti ja kuva: Veera Pensala

Anna Mazayeva kertoo:

”Minulla kesti pitkään hyväksyä vammaisuuteni, joka oli aiheutunut onnettomuudessa.  Välillä oli vaikea miettiä, miksi edes pitäisi jatkaa elämää.  Asuin silloin 4.kerroksessa talossa, jossa ei ollut hissiä. Talosta oli vaikea liikkua ulos. Kaverit joskus kantoivat, että pääsin ylipäätään minnekään. Olen siis kokenut riittämiin kaikenlaisia fyysisiä esteitä.

Sitten päätin muuttaa elämäni. Jokaisen pitäisi tehdä itse päätöksiä ja tarttua elämäänsä. Tällä hetkellä teen järjestötyötä ja ajan vammaisten ihmisten asioita.

Pikkutyttönä haaveenani oli, että voisin joskus ratsastaa. Nyt olen jopa hypännyt laskuvarjolla! Siellä oli paljon muitakin vammaisia, jotka halusivat hypätä, mutta eivät aluksi uskaltaneet.  Olin ensimmäinen, joka näytti muille, että kyllä niin voi tehdä, tulkaa vaan perässä!”

Anna Mazayeva

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

Mitä kuuluu Fikertalle?

Teksti ja kuva: Heini Saraste 

Joskus on hyvä kuulla hyviä uutisia. Juuri nyt äitinsä murheenkryynille ja valonsäteelle Fikerta Damesalle kuuluu hyvää. 

Tapasin Aberu Damesan ja hänen tyttärensä Fikertan kaksitoista vuotta sitten Joy-Centeris, autististen lasten ja nuorten keskuksessa. Vuotta aiemmin keskuksen johtaja Zemi Yenus oli löytänyt Aberun ja hänen tyttärensä. Aberun ja Fikertan tarina on tyypillinen autistisuuden kirjoon kuuluvan perheen tarina Addis Abebassa.  

Autistisuuden merkit tyttäressään silloin nuori äiti huomasi varhain, mutta ei kerta kaikkiaan käsittänyt, mistä oikein oli kyse. Lapsi oli rauhaton ja kerkesi joka paikkaan, hän ei puhunut ja sai käsittämättömiä raivokohtauksia. 

Kun Fikerta oli viisivuotias, perheen isä kuoli äkillisesti ja Aberu jäi yksin tyttärensä kanssa. Oli mentävä töihin pesemään naapurien vaatteita, jotta lapselle saataisiin ruokaa. Oli jätettävä lapsi yksinään. Koska hankalalle lapselle ei saatu mistään hoitajaa, tämä oli sidottava päiväksi narulla tuoliin. Siinä äidin sydän meni kokonaan palasiksi. 

Pieni tyttö taantui ja muuttui, jos mahdollista, entistäkin vauhkommaksi. Kerran päivässä naapurin rouva kävi häntä ruokkimassa, muuten hän oli yksinään. Aberun ja Fikertan kohtalo ei ole Addisissa mitenkään erikoinen, sillä yhä edelleen vanhemmat joutuvat sitomaan lapsiaan ja lukitsemaan heitä koteihin. Autismia hävetään, mutta toisaalta lapselleen parasta toivovat vanhemmat joutuvat tähän tilanteeseen, kun heidän on ansaittava elantonsa. Autistista lasta ei oteta kouluun ja sukulaisetkin väsyvät. 

– Rakastin tytärtäni ja hän on edelleen minulle kalleinta maailmassa, sanoo Aberu.  

Tyttären kärsimyksen katseleminen oli tehdä hulluksi. Aberu yritti saada tukea joka paikasta: hän käytti tytärtään kansanparantajilla ja poppamiehillä. Hän yritti hakea apua paikallisviranomaisilta ja kirkosta. 

– Lapsesi on outo, parempi jos hän kuolisi, äidille sanottiin.  

Kirkossa häiritsevä lapsi käskettiin viedä äkkiä ulos.  

– Lähdimme ulos ja sitten palasin takaisin. Olin raivoissani. Sanoin papille, että tämä ei ole hänen omistamansa paikka vaan Jumalan huone! Et sinä voi määrätä täällä. 

Nyt kaksitoista vuotta myöhemmin Fikerta on sopuisa ja kauniskäytöksinen nuori nainen, joka suukottelee äitiään tämän tästä ja vaeltelee rauhallisena pihalla. Aberu paistaa työkseen injeraa Joy-Centerissä ja ainakin toistaiseksi Fikerta on saanut olla hänen apunaan.  

Kun Fikerta pääsi autismin kirjoon kuuluville lapsille tarkoitettuun kouluun Joy-Centeriin, hänen elämänsä muuttui. Hän sai kuntoutusta ja puheterapiaa, myös äitiä alettiin kouluttaa, miten toimia lapsen kanssa. 

Keskuksen perustaja Zemi Yenus on tehnyt uraa uurtavaa työtä autismikirjoon kuuluvien lasten puolesta Etiopiassa. 28 vuotta sitten hän itse sai autistisen pojan ja alkoi hakea apua pojalleen Joylle. Sitä ei kuitenkaan löytynyt mistään. 

Zemi oli taustansa takia erityisasemassa, sillä hän oli asunut pitkiä aikoja Yhdysvalloissa ja oli muodin ammattilainen. Hänen perustamassaan kauneuskoulussa tuhannet ja taas tuhannet etiopialaiset nuoret naiset ovat saaneet ammatin.  

Zemi siis lähti hakemaan tietoa ja apua lapselleen ja koko autismin käsitteen juurruttamiseksi maahan. Hänellä oli vaikutusvaltaa, kun hän lähti liikkeelle, häntä kuultiin. 

Zemin perustama keskus on saanut nimen hänen poikansa mukaan. Se on Addis Abeban ja koko Etiopian ensimmäinen, sen jälkeen on kahdeksanmiljoonaiseen pääkaupunkiin perustettu kolme vastaavaa keskusta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että autismin kirjoon kuuluvien tilanne olisi järjestyksessä. Ei sinne päinkään: ongelmia piisaa. 

– Nämä lapset ja nuoret ovat maailmassa viimeisistä viimeisimpiä. Kun haemme heille tukea, rahoittajat usein väistyvät. Joka vuosi kamppailemme rahan kanssa. Köyhältä valtioltahan ei tule mitään tukea. 

Ongelmana on yhä se, että usein perheet, joissa on autistinen perheenjäsen, eivät saa mistään asuntoa. Naapurit alkavat vieroksua oudosti käyttäytyvän lapsen perhettä ja perhe joutuu kadulle. 

Varjo häilähtää Zemin kasvoilla. Ongelmana on, mitä tapahtuu, kun lapsi täyttää 22 vuotta. Siitä ei ole mitään reittejä eteenpäin. 

– Meillä ei ole minkäänlaisia voimavaroja ratkaista aikuisten autististen ihmisten ongelmia. 

Juuri nyt Aberu on tyytyväinen elämäänsä, hän asuu kohtuullisesti, tytär käyttäytyy hyvin. Aikanaan nuori äiti sanoi, ettei avioituisi koskaan enää vaan keskittyisi lapseensa. Hän näyttää pitäneen lupauksensa. Aberun perhe on kuitenkin kasvanut sitten viime näkemän, sillä hän on ottanut hoitaakseen kuusivuotiaan veljenpoikansa Kokatin. 

– Nyt me elämme hyvää elämää, hän sanoo ja hymyilee. 

Fikerta ja Aberu Damesa

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

 

 

Kohtaamisia Kazakstanissa

Teksti ja kuva: Veera Pensala

Radmila Trotsenko kertoo, miten lääkäri kyseenalaisti hänen raskautensa:

”Olen 20-vuotias ja minulla on poikaystävä, jonka kanssa olen naimisissa. Sitten tulin raskaaksi. Katsoin tarkkaan mitä mies tuumaa, kun kerroin, että sisälläni kasvaa toinen ihminen. Mies sanoikin, että hyvä juttu, pidetään vauva!

Kun menin lääkärille ja kerroin raskaudesta, lääkäri kysyi ensin tietääkö äitini, mitä mieltä hän on asiasta ja onko minulla edes miestä! Kerroin, että kyllä kaikki löytyy, minkä jälkeen lääkäri lähetti minut neurologin luokse. Sieltä piti saada hyväksyntä raskaudelle. Neurologi kirjoitti, että kaikki on kunnossa, allekirjoita paperi, että kannat riskit itse, niin saat synnyttää.

Nyt olen raskaana, suunnitelmanani on synnyttää ja kasvattaa lapsi ja miettiä vasta sitten, miten selittää miksi istun pyörätuolissa, toisin kuin muut äidit. Esteetön asunto meidän pitäisi myös löytää, niitä onkin vaikea löytää täällä Almatyssa.”

Radmila Trotsenko

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!