”Vammaisen on pakko olla innovatiivinen!” 

Teksti ja kuva: Sanni Purhonen

Viime marraskuussa Suomessa vieraillut sosiaalityöntekijä ja aktivisti Jane Kihungi tekee töitä vammaisten naisten aseman parantamiseksi Keniassa 

Jos minun pitäisi kuvailla itseäni tuntemattomille, ensimmäiseksi sanoisin, että olen ylpeä vammainen kenialainen. Olen selvinnyt monista haasteista. Olen äiti. Nykyisin jo aikuinen poikani Kenneth on insinööri. Hän on auttanut minua paljon, esimerkiksi rakentamaan kotiani esteettömäksi. 

Sairastin polion 5-vuotiaana. Lapsena minulla ei vielä ollut kauhean vaikeaa vammani kanssa ja perheeni hyväksyi minut sellaisena kuin olen. Kouluun en kuitenkaan aluksi mennyt. Sitten vuotta nuorempi pikkuveljeni sanoi, ettei hän mene enää kouluun, jos en pääse mukaan. Eli menin kouluun veljeni ansioista! Sittemmin äitini totesi, että koulutus tulee olemaan aviomieheni ja ruokkimaan minut. Minua ei ole koskaan kosittu, joten tavallaan se on totta. 

Aloin oikeastaan kokea kunnolla syrjintää vasta nuorena aikuisena. Halusin sairaanhoitajaksi tai opettajaksi, mutta mikään koulu ei huolinut minua vammani vuoksi. Minua pidettiin hyödyttömänä, vaikka olisin voinut tehdä paljonkin. Kykyjäni ei nähty. En halua muille naisille käyvän samoin, siksi teen nykyistä työtäni perustamassani Women Challenged to Challenge -järjestössä. 

Naisilla ei useinkaan ole Keniassa omaa ääntä, edes vammaiskontekstissa. Äänessä ovat vain miehet. Vammaisetkin miehet voivat naida kenet haluavat. Naisilla ei ole samoja vaihtoehtoja. Meillä on kyllä erillisiä naiskomiteoita, mutta miehet vaikuttavat kaikkialla yhteiskunnassa. Nainen on kuitenkin konkreettisesti se, joka on vaikkapa raskaana. Lääkärit eivät ymmärrä vammaisuuteen liittyviä erityiskysymyksiä ja naiset jäävät yksin. 

Kukaan ei esimerkiksi kertonut eräälle tapaamalleni vammaiselle naiselle miten imettää. Minä sitten neuvoin häntä, koska vammani on samankaltainen kuin hänen. Sanonkin aina, että vammaisen on pakko olla innovatiivinen! 

Toinen ongelma on, että naisia steriloidaan luvatta. Seksuaalisuutta ei selitetä, joten se kohdataan valitettavasti esimerkiksi hyväksikäytön tai väkivallan kautta. Monia naisia syrjitään ja piilotellaan perheissään. Varsinkin kehitysvammaisia saatetaan jopa hylätä erityiskouluihin vähät tavarat paperikassissa. Viittomakieltä ei osata. Yksi tapaamani kuuro nainen nielaisi lääkäriltä saamansa tabletin, jota ei ollut tarkoitus nauttia sisäisesti. Onneksi häntä ehdittiin auttaa ajoissa. 

Jane Kihungi

 

Vammaiset naiset voimaantuvat yhdessä 

Keniassa on vielä paljon tehtävää vammaisten aseman parantamiseksi ylipäänsä. Yritämme opettaa yleisiä järjestöjä inklusiivisiksi. Vammat tulisi tunnistaa paremmin jo varhain, että ihmisiä voidaan auttaa. Infrastruktuuri ei ole saavutettavaa, joten erityskoulut ovat monesti vammaisen lapsen ainoa vaihtoehto, vaikka vanhemmat eivät niin haluaisikaan. Lisäksi tytöille tulisi opettaa seksuaalisuudesta kaikki tarpeellinen tieto, jotta he voivat hyväksyä itsensä. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöt ovat vielä hyvin hiljaisia. 

Kaupunkien ja maaseudun tai kylien naisten ero on maassamme suuri. Kylässä saattaa olla käytössä oma viittomakielensä eikä virallinen kieli. Järjestömme työskentelee enemmän maaseudun naisten kanssa. Neuvoimme erästäkin naista, joka ei ollut koskaan aiemmin kulkenut bussilla, tulemaan Nairobiin. Aluksi hän ei uskaltanut syödä edes hotellilla tarjolla olevaa ruokaa eikä halunnut näyttää kellekään vammautunutta kättään. Hän kuitenkin voimaantui muiden naisten tapaamisesta ja näyttää nyt vammansa ylpeästi! 

Olen ensi kertaa Suomessa ja kokemus on ollut jännittävä. Täällä on hyvät palvelut ja kaikki on toiminut hienosti. Täällä on helppo saada taksi! Kansainvälinen työ on vammaisliikkeelle tärkeää ja haluaisin jatkossakin tehdä yhteistyötä Suomen kanssa.” 

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

Naisten on arvostettava itse itseään!

Teksti ja kuva: Heini Saraste

– Vammaiset naiset eivät itse arvosta itseään, se on yksi ongelmien pääsyy, sanoo Indonesiasta Jaavan saarelta kotoisin oleva Dwi Ariyani.

 Dwi itse nai miehen, joka on kotoisin matriarkaalisen kulttuurin kansasta. Se onkin mielenkiintoista.

Indonesian Jaavan saarelta kotoisin oleva Dwi tarkoittaa kakkosta.

– Niin, nimeni on todella numero kaksi, Dwi Ariyani Meidän maassamme Jaavalla lapset saavat toisinaan nimensä syntymäjärjestyksensä mukaan.

Dwi on kaksilapsisen perheen nuorimmainen. Korkeasti koulutettu Dwi on elänyt vammaiseksi naiseksi poikkeuksellisen elämän. Hänen pääaineenaan Jaavan pääyliopistossa oli taloustiede, hän sai hyvän työpaikan ja asui itsenäisesti vuosia. Hän on myös mennyt naimisiin ja saanut lapsen.

Hän uskoo vahvasti vammaisten kannalta parempaan Indonesiaan, vaikka ongelmat ovat edelleen valtavat.

– Suurin niistä on itsearvostuksen puute. Ympäröivät asenteet vaikuttavat siihen, että vammaiset naiset eivät opi kunnioittamaan itseään, Dwi pohtii YK:n vammaisten osapuolten kokouksen väliajalla.

– Naiset pitävät itseään kynnysmattoina ja tyytyvät todella vähään. Naisia mitätöidään, mutta myös he itse mitätöivät itseään. Mikään ei muutu, jos naiset eivät ala itse puolustaa itseään, Dwi hymyilee ja on voimakkaasti läsnä.

Jaavan kaltaisessa hyvin patriarkaalisessa maassa muutos vie aikaa. Hyvin tyypillisesti myös vammaisten omissa kokouksissa, naiset ovat kahvinkeittäjiä ja miehet puhuvat.

Dwin oma avioliitto on kuin sadusta. Hän tutustui mieheensä vammaisjärjestöjen workshopissa, missä mies työskenteli vapaaehtoisena.  He rakastuivat oitis. Rakkauden tiellä oli kuitenkin monta estettä, eikä vähin ollut se, miten miehen perhe hyväksyy Dwin vammaisuuden.

– Laadimme strategian ja noudatimme sitä. Ensin tutustutimme perheemme toisiinsa netin välityksellä. Olimme ehtineet seurustella jo kolme vuotta, ennen kuin tuleva mieheni vei minut näytille. Yllättäen kaikki sujui sitten paremmin kuin osasimme odottaa.

Miehen suvun perinteisiin liittyy kuitenkin yksi erittäin yllättävä seikka.  Mies kuuluu Sumatran ylängöillä elävään perinteisesti maailman matriarkaalisimpaan Minangkabaut-heimoon. Perinteet sallivat naiselle melko hyvät mahdollisuudet edetä yhteiskunnassa verrattuna patriarkaalisiin kulttuureihin.

On ollut todella mielenkiitoista tutusta tällaiseen ihmiseen ja tällaiseen sukuun, kun Dwin oma kulttuuri on hyvin patriarkaalinen. Mitä törmäyspintoja tällainen asetelma saa aikaan, se jää vielä arvoitukseksi, sillä Dwin on kiirehdittävä kokoukseen.

Dwi Ariyani osallistui viime vuona YK:n vammaisten osapuolten kokoukseen New Yorkissa. Nyt sama kokous pidettiin kesäkuussa ja sinne osallistui myös Kynnyksen ja Abiliksen vahva edustus.

Ilmastonmuutos koskettaa myös Indonesiaa.  Pääkaupunki Jakarta vajoaa arvioiden mukaan jopa 25 senttiä vuodessa. Uppoamisen suurimpana syynä ovat pohjavesivarkaudet, sillä vesijohtovettä ei riitä koko kaupungin tarpeisiin.

Tule mukaan tukemaan toimintaamme ja ryhdy kummiksi vammaiselle naiselle osoitteessa: www.kynnys.fi.

Juttu on ilmestynyt muokattuna Voima-lehden Globe-liitteessä.

Dwi Ariyani