Kynnys ry hakee toiminnanjohtajaa

Kynnys ry on eri tavoin vammaisten ihmisten vuonna 1973 perustettu perus- ja ihmisoikeusjärjestö. Kynnys työskentelee vammaisten henkilöiden yhdenvertaisten oikeuksien toteutumiseksi sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kansainvälisesti.

Toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.
Haemme nyt keskustoimistollemme Helsingin Hakaniemeen

TOIMINNANJOHTAJAA
Johtamaan ja kehittämään järjestömme toimintaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.

Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu
– vaikuttamis- ja asiantuntijatoiminnan suunnittelu, toteutus ja johtaminen
– järjestön edustaminen erilaisissa työ- ja asiantuntijaryhmissä
– vastuu talous- ja hankehallinnosta ja niiden kehittämisestä, ml. järjestön kehitysyhteistyöhankkeista vastaaminen
– henkilöstöjohtaminen ja -kehittäminen, ml. rekrytoinnit
– rahoitusten hakeminen ja niistä raportointi, sekä järjestön rahoituspohjan laajentaminen
– esittelijänä toimiminen hallituksen kokouksissa
– yhteydenpito rahoittajien ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa

Toiminnanjohtajan tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää omakohtaista kokemusta vammaisuudesta, ja lisäksi julkishallinnon, järjestösektorin, hankehallinnon, sekä erityisesti STEA-rahoitteisten hankkeiden periaatteiden tuntemusta.

Toiminnanjohtajan työssä tarvitaan myös hyviä neuvottelu-, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä hyvää suullista ja kirjallista kielitaitoa (englanti ja ruotsi, muun kielitaidon katsomme eduksi).

Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen tulee lähettää sähköpostitse viimeistään 30.10 klo 16.00 Kynnys ry:n varapuheenjohtaja Marko Jääskeläiselle osoitteeseen marko.jaaskelainen@gmail.com.