Kynnys on antanut lausuntonsa Mika Pyykön selvityksestä sote-alan järjestöjen avustustoiminnan uudistamisen linjauksiksi. Selvityshenkilö esittää kaksi mallia avustustoiminnan uudistamiseksi.
Kynnys ry näkee, ettei kumpikaan selvityshenkilön raportissaan esittämä vaihtoehto turvaa vammaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä ja vammaisten ihmisten oikeuksia eikä noudata Suomea lakina sitovaa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimusta.
Vaihtoehto A rajoittaisi järjestöjen autonomiaa ja toimintamahdollisuuksia, vähentäisi toiminnan ennakoitavuutta ja pitkäjänteistä kehittämistä. Samalla se lisäisi poliittista ohjausta. Malliin on myös kohtuuttoman vaikea saada sisältymään koko väestön tarpeet. Vaihtoehdosta puuttuu vaikutusten arviointi. Vaihtoehdosta B puuttuu rakenteellisen kehittämisen ulottuvuus. Se vaikuttaa monin tavoin keskeneräiseltä ja myös siitä puuttuu vaikutusten arviointi.
Kynnys ry toteaa, että parhaiten uudistuksen lähtökohdaksi soveltuisi malli, jossa painottuu suurempi yleisavustus. Tällä mahdollistettaisiin ketterää toiminnan suuntaamista, pitkäjänteistä kehittämistä ja järjestöjen autonomiaa. Selvitysmiehen raportti ei huomioi sitä, että tällä hetkellä monet järjestöt toteuttavat yleisavustuksella sisällöllistä ja varsinaista toimintaansa. Esitystä siitä, että jatkossa yleisavustus saisi olla vain 25 % kaikista ak-avustuksista, ei voi kannattaa. Se lisäisi yleisavustuksen pilkkomista. Tämä kasvattaisi byrokratiaa ja hallintoa, kustannusten vähentämisen tavoitteen vastaisesti.
Kynnys huomauttaa, että vammais- ja toimintakykynäkökulmat puuttuvat selvityshenkilön raportista täysin. Ylipäätään raportti käsittelee terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä terveyspainotteisesti. Painotus suuntaa resursseja toimijoille, jotka voivat saada aikaan mitattavia tuloksia lyhyellä aikavälillä. Yhdenvertaisuutta, perusoikeuksia sekä ihmisoikeuksia koskevia näkökulmia käsitellään raportissa hyvin puutteellisesti. Siinä ei huomioida YK:n vammaissopimusta ja sen velvoitteita. Raportissa ei mainita vammaisuutta ollenkaan, vaikka termi on vakiintunut ja sen käyttö on keskeistä vammaisoikeuksien ja vammaisjärjestöjen työn kuvaamisessa. On tärkeää, että vammaisjärjestöjen perustoiminta turvataan ennakoitavalla tavalla myös tulevaisuudessa.
Raportissa esitetään STEA:n roolin vahvistamista. Tämä tuntuu erikoiselta, kun samaan aikaan sote-järjestöjen resursseihin kohdennetaan merkittäviä leikkauksia. Onkin välttämätöntä, että erilaisten leikkausvaihtoehtojen vaikutukset hyvinvointiin ja kansalaisyhteiskuntaan arvioidaan laajapohjaisesti. Ei tulisi pitää itsestään selvänä, että avustusvaroja lasketaan vaan varojen määrän ja kohdentumisen tulisi perustua kattaviin vaikutusarviointeihin. Olennaista pitäisi olla, miten leikkausten seurauksena kustannukset näkyvät muualla ja mitä toimintoja julkinen sektori joutuisi jatkossa toteuttamaan. Ratkaisu ei voi olla, että tietyt ihmisryhmät jätetään yksin ongelmiensa kanssa.
Kynnys ry pitää tärkeänä, että julkisen rahoituksen ja kansalaisjärjestöjen välinen suhde säilyy sellaisena, että järjestöjen autonomia ja riippumattomuus turvataan. On myös varmistettava, että yleisavustuksia myönnettäessä järjestöjen perustyön tuloksellisuuden ja todentamisen vaade ei vaaranna liikaa toiminnan joustavuutta ja kykyä reagoida yhteiskunnallisiin muutoksiin.
Lausunto kokonaisuudessaan lausuntopalvelussa.
Lisätietoja:
Annina Heini, järjestöpäällikkö
annina.heini (at) kynnys.fi, p. 040 9401399