Pia Lemmetty kirjoitti liikuntavammaisen tyttärensä vaikeuksista osallistua kulttuuritapahtumiin (HS Mielipide 5.1.). Vammaisten ihmisoikeusjärjestössä työskentelevinä näemme jatkuvasti paljon samankaltaisia tilanteita.
Vammaisten ihmisten tulisi päästä osallistumaan yhdessä muiden kanssa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Myös suomalainen lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset edellyttävät vammaisten ihmisten täyttä osallisuutta. Käytännössä monille näyttää kuitenkin jääneen epäselväksi, mitä osallisuus tarkoittaa.
Osallisuus ei tarkoita vammaisten sulkemista omiin karsinoihin tai eristämistä ystävistään ja omaisistaan. Jotta osallisuus toteutuisi aidosti, se edellyttää vammaisten ihmisten mukanaoloa jo suunnitteluvaiheessa oli kysymyksessä sitten kulttuuritapahtuma tai vaikkapa liikenneratkaisujen suunnittelu. Osallisuus ei ole sitä, että vammaisia käyttäjiä tai järjestöjä konsultoidaan jälkeenpäin siitä, mikä tällä kertaa meni pieleen.
Suomalainen vammaispolitiikka perustuu yhä liikaa segregaatioon eli ajatukseen siitä, että vammaiset on erotettava muista ja heille on tarjottava erityispalveluja. Tämän sijaan tulisi kysyä, millaiset palvelut toimivat kaikille käyttäjille. Vammaisissa asiakkaissa on myös suuri käyttäjäpotentiaali ja paljon osaamista.
Vammaisten mahdollisuudet osallistua ovat toki parantuneet. Mutta on tahdon tai mielikuvituksen puutetta, ettei esimerkiksi invakatsomoita yritetä suunnitella ja sijoittaa monipuolisemmin niin, etteivät ihmiset turhaan tuntisi oloaan eristetyiksi.
Sanni Purhonen
Yodit Melaku
Vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry
Kannanotto on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivuilla 13.1.