Henkilökohtainen apu on yksi vammaispalvelulain mukaisista subjektiivisista oikeuksista. Käytännössä palvelu tuotetaan erilaisia järjestämistapoja käyttäen. Tyypillistä on, että vammainen henkilö itse toimii avustajansa työnantajana, mutta järjestämistapoina käytetään myös palveluseteliä, ostopalveluja tai kunta voi tuottaa palvelun omana toimintanaan.
Viime aikoina ongelmaksi on tullut palvelusetelin arvon riittämättömyys. Suurimmassa osassa kuntia henkilökohtaisen avun palvelusetelin hinnastoa ei ole tarkistettu jopa kuuteen vuoteen.
Tuona aikana tuotantokustannukset ovat kuitenkin nousseet miltei kymmenen prosenttia.
Yksi kustannusten nousun syistä on avustajien palkkauksessa tapahtunut kehitys.
Henkilökohtaiset avustajat kuuluvat pienipalkkaisiin työntekijöihin. Silti he mahdollistavat vammaiselle ihmiselle itsenäisen elämän. Henkilökohtaiset avustajat saivatkin perustellusti yksityisen sosiaalipalvelualan nykyisen tes-kauden aikana 4,57 prosentin korotuksen palkkoihinsa.
Korotukset tulisikin ottaa huomioon kuntien määritellessä henkilökohtaisen avun palveluseteleiden arvoja.
Vain näin turvattaisiin vammaisten ihmisten tosiasiallinen mahdollisuus valita aidosti palvelun järjestämistapa ja hankkia setelillä tarvitsemansa apu.
Palvelusetelin hinnan tulisi olla sellaisella tasolla, että palvelun tuottajan on mahdollista noudattaa niin työlainsäädäntöä kuin työehtosopimuksiakin huomioiden myös lisät. Vammaisen ihmisen avun tarvehan ei rajoitu vain arkipäiviin ja virka-aikaan.
Henkilökohtainen apu on asiakkaalle maksuton palvelu, ja näin tulisi olla järjestämistavasta riippumatta. Kuntien tulisikin tarkistaa palvelusetelin arvo niin, että sillä on tosiasiassa mahdollista ostaa palvelua palvelun määrästä tinkimättä.
Merja Heikkonen
toiminnanjohtaja
Kynnys ry
Mielipide on julkaistu Helsingin Sanomissa 7.7.