Kunnia-Vimmat Sekasin-toiminnalle ja Riikka Hänniselle.
Kynnys ry on myöntänyt vammaiskulttuuripalkinto Vimman sarjakuvataiteilija Tiitu Takalolle teoksesta Memento mori. Palkintoon kuuluu Tukilinja-säätiön lahjoittama 5000 euron työskentelyapuraha, ja se jaetaan 12. kerran.
Tiitu Takalon (s. 1976) sarjakuvaromaani Memento mori (2020) kertoo omakohtaisesta, elämän lamauttavasta aivoverenvuodosta. Kaunis ja pelkistetty piirroskuvitus tukee tarinaa ilmaisuvoimaisesti ja vaikuttavasti. Sarjakuvan keinoin Takalo kuvaa vaikeasti sanoitettavaa kokemusta eli sairastumista, kriisiä ja toipumista tavalla, josta tulee lukijallekin kuin omakohtainen kokemus. Lopputulos on ihmisyyttä vahvistava. Vammautumisen kautta Memento mori pystyy käsittelemään avoimesti ja pelottomasti elämän perusteita, jotka koskettavat kaikkia ihmisiä.
Kynnys ry haluaa kunniamaininnoilla nostaa esiin kaksi muutakin merkittävää saavutusta kuluneelta vuodelta. Sekasin-toiminta ja sen ympärille kehittynyt yhteisö – tv-draamasarjat, nuorten chat-palvelu ja kirjat – on pandemia-aikana osoittanut voimansa ja tarpeellisuutensa. Uraauurtava, vertaistukea ja yhteisöllisyyttä tarjoava toimintamalli pohjaa mielenterveyskuntoutujien osallisuuteen ja tositarinoihin, ja sen yhteydessä käsitellään tärkeitä, usein vaiettuja kokemuksia. Sosiaalisen toiminnan keväällä pitkälti lakattua moni nuori jäi myös ilman hoitoyhteisöä. Sekasin-toiminnan tarjoama tuki on ollut korvaamatonta. Sekasin on onnistunut vähentämään mielenterveyteen liittyvää häpeää ja lisäämään nuorten yhteisöllisyyttä. Työn pitkäjänteisyyden on mahdollistanut alkuperäisen draamasarjan lämmin huumori ja vankka totuuspohja. Se on onnistunut synnyttämään ruohonjuuritason kansanliikkeen ja haalimaan mukaan toimintaansa useita eri tahoja.
Toisen kunniamaininnan, Loitsu-Vimman, raati halusi myöntää laulaja Riikka Hänniselle. Hänninen nousi koko kansan tietoisuuteen Voice of Finland -ohjelmassa ja hurmasi myös Vimma-raadin ammattitaidollaan ja esiintymisellään. Erityisesti Hännisen shamanistiseksi luonnehdittu tulkinta kansanrunosta Täs’ on nainen oli vangitseva, maaginen kokemus.
Vimma-palkintoraatiin kuuluivat Kynnys ry:n kulttuurisihteeri Taru Perälä, Kulttuuriyhdistys Eucrean hallituksen jäsen, runoilija ja näyttelijä Riku Ryynänen, Tukilinja-lehden päätoimittaja Iris Tenhunen, kriitikko Aleksis Salusjärvi Suomen arvostelijain liiton edustajana sekä saavutettavuusasiantuntija Outi Salonlahti Kulttuuria kaikille -palvelusta.
Kynnys ry on vammaisten ihmisoikeusjärjestö. Se myöntää Vimma-palkinnon vuosittain sellaiselle taiteen tekijälle, joka on tuonut vammaisuuteen ja toimintarajoitteisiin liittyviä kysymyksiä yhteiskunnalliseen keskusteluun taiteellisesti korkeatasoisella tavalla. Palkinto voidaan myöntää minkä tahansa taiteen lajin edustajalle. Palkittavaa sai ehdottaa avoimella haulla, ja ehdotuksia raadille tuli tänäkin vuonna useita.
Kaikille palkituille tarjotaan mahdollisuus esitellä teoksiaan ja työtään sekä Kynnys Galleriassa että vammaispoliittista taidetta esittelevällä vuosittaisella Cross Over -festivaalilla Helsingissä.
Palkinnot julkistettiin Kansainvälisen vammaisten päivän DiDa – Disability Day Art & Action -festivaalitapahtuman yhteydessä 3.12.
Lisätietoja ja tiedustelut:
sanni.purhonen@kynnys.fi
Kuva: Emilia Anundi