Vammaislainsäädännön uudistuksen loppuunsaattaminen on välttämätöntä 

Perusoikeuskehitys on ajanut nykyisen vammaispalvelulain ohi. Päätöstä hallinnossa tehtäessä on valittava vaihtoehto, joka parhaiten toteuttaa ihmisen perusoikeudet. Vammaisten henkilöiden kohdalla yhdenvertaisuus on yksilöllisyyttä.  Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi torstaina 12.1. lausunnon (PeVL…

Jatka lukemistaVammaislainsäädännön uudistuksen loppuunsaattaminen on välttämätöntä 

Unohtuivatko henkilökohtaisen avun työnantajat hyvinvointialueille siirryttäessä?

Vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry on saanut huolestuneita viestejä henkilökohtaisten avustajien työnantajilta. Vuoden alussa hyvinvointialueille siirryttäessä moniin työnantajiin on otettu yhteyttä ja ilmoitettu muutoksista henkilökohtaisten avustajien palkanmaksukäytäntöihin. Ohjeet ovat kuitenkin paikoin…

Jatka lukemistaUnohtuivatko henkilökohtaisen avun työnantajat hyvinvointialueille siirryttäessä?

Tuisku löytää henkilökohtaisen avun – uusi peli on julkaistu!

Ajatus pelin rakentamisesta lähti liikkeelle, kun huomattiin, että lapsille ja nuorille haetaan henkilökohtaista apua huomattavasti vähemmän kuin aikuisille. Tietoa palvelusta ei ehkä löydy riittävästi tai se ei tavoita. Haluttiin löytää…

Jatka lukemistaTuisku löytää henkilökohtaisen avun – uusi peli on julkaistu!